Meltsi opiskelijoille

Työharjoittelu

Liity mukaan Meltsin monialaiseen ja innostavaan tiimiin!

Me-talo Meltsi etsii harjoittelijoita kahteen eri toimintaan: työskentelemään iltapäiväryhmien avustavana ohjaajana sekä jalkapallojoukkueemme FC Meltsin apuvalmentajana.

Meltsin toiminta koostuu alakouluikäisten lasten pitkäkestoisesta toiminnasta, perhetyöstä sekä yhteisön omasta toiminnasta. Kouluikäisten lasten pedagogiset ohjelmat keskittyvät omien vahvuuksien ja oman kädenjäljen löytämiseen. Uskomme, että tutun ja ennakoitavan toiminnan kautta on mahdollista lisätä tulevaisuususkoa ja löytää oma paikka. Opetuksen sisältöjä on tarjolla esimerkiksi liikunnan ja taiteen parissa. 

Harjoittelijana Me-talo Meltsissä saat laaja-alaista kokemusta lasten kohtaamisesta, ohjaustyöstä, toiminnan suunnittelusta ja käytännön työstä aivan uudenlaisen teknologiapainotteisen yhteisötalon toiminnassa. Ohjaat lapsia läksyjen teossa ja luot turvallisia rakenteita esimerkiksi välipalahetkissä. 

FC Meltsin valmentajaharjoittelijana saat laaja-alaista kokemusta lasten ja nuorten kohtaamisesta, valmennustyöstä sekä toiminnan suunnittelusta uudessa jalkapallojoukkueessa. Tässä roolissa pääset kehittymään valmentajana käytännön valmennustyön myötä, sekä kehittämään ryhmän ja joukkueen toimintaa yhdessä FC Meltsin päävalmentajan Mostafan kanssa.   

Mitä toivomme sinulta? 

Harjoitteluun Meltsiin voi hakea hyvin erilaisista koulutusohjelmista. Olet esimerkiksi opintojesi loppuvaiheessa oleva kasvatus-, sosiaali-, terveys, kulttuuri- tai yhteisöalan opiskelija.  FC Meltsin valmentajaharjoittelijan rooliin hakevilta toivomme liikuntataustaa opintojen tai harrastusten parista.

Toivomme tiimiimme diversiteettiä ja iloitsemme erityisesti hakemuksista, jotka tulevat eri taustoista tulevilta hakijoilta. Työkielemme on suomi, eduksi katsomme monipuolisen kielitaidon (erityisesti venäjä, viro, somali, arabia).

Työharjoittelu on palkaton.

Kiinnostuitko? 

Lähetä CV:si sekä esittely itsestäsi osoitteeseen careers@mesaatio.fi otsikolla ”Harjoittelijaksi Meltsiin”. Palaamme sinulle asiaan mahdollisimman pian.  

Lasten (alle 18-vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää  lainmukainen ote rikosrekisteristä.  

Mikä Me-talo Meltsi?

Me-talo Meltsi on Helsingin Mellunmäessä sijaitseva kohtaamispaikka alueen lapsille ja heidän perheilleen. Meltsissä on tarjolla vanhemmuutta tukevaa ohjattua toimintaa, harrastusryhmiä alakouluikäisille lapsille sekä yhteisön vapaaehtoisten järjestämää toimintaa. Meltsin toiminta on maksutonta.

Tavoitteenamme on vähentää lapsiperheiden eriarvoistumista. Kaikki alueen lapsiperheet ovat tervetulleita toimintaan, mutta ydinkohderyhmäämme kuuluvat sellaiset perheet, joiden uskomme hyötyvän yhteisöllisestä toiminnasta tai pitkäkestoisesta harrastuksesta eniten.

Haluamme tarjota paikallisyhteisölle oman tilan, jonne ovat tervetulleita myös lähialueen erilaiset yhdistykset ja toimijat ideoimaan ja järjestämään mellunmäkeläisten hyvinvointia edistävää toimintaa. Me-talo Meltsin taustalla toimii Me-säätiö.

Emmi

Emmi on Meltsin johtaja ja koulutukseltaan kasvatustieteilijä, joka innostuu positiivisesta pedagogiikasta. Emmin voi löytää Meltsin yhteisön kanssa jakamassa hävikkiruokakasseja ja suunnittelemassa toimintaa.

emmi@metalo.fi

Aiheesta lisää